torstai 28. huhtikuuta 2011

Koirakoulua.

Tänään alkoi Renjan koirakoulu. Haukkuen tultiin ja mentiin. Mutta kyllä me taidettiin siltikin juuri ja juuri tavoittaa kehityskelpoisuusraja :)

-Sonja-

 

Kuvassa kaikki näyttää hienolta. Pitihän se videollekin ottaa näitä suorituksia, niin voi sitten joskus katella, että mistä on lähdetty liikkeelle. Renja oli varmasti porukan nuorin!

Renjan toinen seuraamisharjoitus


 Renjan pujotteluharjoitus


-Antti

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Pääsiäinen.

Vanhempien etupiha aidattiin kiirastoirtaina, joten Renjalla on ollut huippu hauska pääsiäinen kun on saanut juosta vapaasti vanhempien aidatulla pihalla. Vahtikoiran vietti on myös noussut esiin kun on nyt vanhempien pihalla oma alue, jota voi vahtia... naapurien iloksi. Pissat tulee edelleen mieluummin sisälle kuin ulos. Ollaan otettu vanha kunnon etikka käytöön ja pyyhitty pissakohta sillä. Josko loppuis moinen sisälle luikkiminen. Tosin Renjasta on kiva pyöriä etikalla terästetyssä lattialueessa joten hieman kyllä itseä epäilyttää, että päästäänkö siitä sisälle pissimisestä kuitenkaan niin helposti. Renja oli toissa lauantaina kaverillani hoidossa. Hyvin oli mennyt ja kaverin kahden porokoiran kanssa ei ollut ollut ongelmia. Ovat jo hyviä kamuja keskenään :) Tuon reissun jälkeen tuntuu, että Renja on saanut paljon lisää rohkeutta ja kasvanut henkisesti hirmuisesti. Eli useammin vain porokoirakavereita tervehtimään! Lauantain ja sunnuntain välisen yön Renja oli vanhemmillani hoidossa. Olikin eka kerta kun oli yötä poissakotoa. Luulen, että mulle se oli paljon vaikeampaa kuin Renjalle. Mutta kun oltiin tosi myöhään lähdössä vanhemmilta kotiin ja koira oli jo yöunillaan niin ajateltiin, että nukkukoon vain siellä sitten. Oltiin kuitenkin seuraavana päivänä tulossa vanhemmille uudelleen. Hyvin oli se reissu mennyt. Tosin isä oli kerran ikkunasta ulos katsoessaan hätääntynyt, että nyt se koira on päässyt karkuun ja juoksentelee takapihalla. Olivat hätääntyneinä lähdössä äidin kanssa koiran perään kun huomasivat Renjan istumassa veljeni sylissä siliteltävänä. Isä sitten katseli tarkkemin takapihalla juossutta "Renjaa" ja havaitsi sen olevan naapurin kolli, samaa värikaliiberia kun Renjan kanssa vähän ovat. No loppu hyvin, kaikki hyvin :)

-Sonja-

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Sisäsiisteyskoulutusta.

Juuri nyt on hermot koetuksella tuon koiraneidin kanssa. Pissa kun tulee paljon mieluummin sisälle kuin ulos. Tuntuu, että Renjan mielestä ulos ei saa pissia mutta sisätilat on yhtäisoa vessaa. Samoin mukavalta tuntuu lähteä joka aamu klo 4.30 ulos pissattamaan Renjaa, joka ei pissaa eikä kakkaa. Tyttö kyllä herättää sinnikkäästi joka aamu et nyt ulos mut yleensä on pissannut jo ennen herätystä lattialle. Pakkohan se silti on mennä joka aamu ulos, et jos kuitenkin tulis jotain. Puren hammasta ja toivon, että joku päivä tyttönen oppisi pissaamaan ulos eikä sisälle. Parkettikin tykkäisi siitä enemmän.

-Sonja-

torstai 14. huhtikuuta 2011

Eläinlääkärin vastaanotolla

Eilen Renja sai tehosterokotteensa. Hyvin meni ekaa piikkiä Renja ei edes huomannut mutta toisessa alkoi vikistä hädissään. Eläinlääkäri sanoikin, että rokote saattaa kirvellä joitain pentuja, mutta loppuu muutaman minuutin kuluttua. Ja niinhän siinä kävin. Samalla juttelin eläinlääkärille Renja oksennustaipumuksesta. Ohjeeksi saatiin jatkaa tarkkailua ja jättää rustot ruokavaliosta pois. Katsotaan josko loppuisi koko oksentelu. Renja todettiin myös melko hoikaksi ja mittari näytti 2,6 kg. Kuulin kasvattajalta eilen että sisarukset ovat kilon painavampia! Mutta en sitten osaa sanoa että onko meidän Renja sisaruksiaan pienempi. Iloinen ja energinen ainakin on ! Pidetään nyt Renjaa hieman lihotuskuurilla, että saataisiin paino normaaliksi. Ajattelin että voisin keittää yrjölän puuroa vaikka joku päivä.

-Sonja-

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Renjan hauskat kotivideot

Laitetaanpa tähän nyt tämmöinen videokavalkadi, että mitä on tullut jo otettua. Uusimmasta vanhimpaan!

Renja sohvan alla!

Renja Tuusulanjärvellä
Renja ja porkkana

-Antti